maanantai 31. joulukuuta 2012

Kosmikud: Öö ei lase magada

Virolaista raskasta rockia. Miten tällaiseen olen tutustunut? No kyseinen bändi oli Viikatteen kanssa keikalla Seinäjoella ja siellä sain ensi kosketuksen tähän Viron helmeen. Keikka oli hyvä ja välispiikkien mukaan kappaleet ovat jopa Viikatettakin melankolisempia. Piti sitten keikan jälkeen ostaa muutama levy, että pääsee paremminkin tutustumaan. Tämä oli levyistä uusin. Musiikki on raskassoutuista rockia. Laulu sellaista hieman puhemaista. Erittäin hyvin toimii musiikin kanssa yhteen. Ja levy aukeaa hiljakseltaan useamman kuuntelukerran jälkeen. Kaunista syksymusiikkia. Ainoana miinuksena on se kun kappaleiden sanat on ainoastaan Viroksi ja se ei ole vahvin kieleni. Olisi kiva kun olisi edes englanniksi käännökset niin tietäisi paremmin mistä masentavasta milloinkin lauletaan.


Top-3 biisiä: "Öö ei lase magada", "Pimedus, sulle pühendan palve",  "Eikellegimaal"

Levyltälainattua: "Su surm ei olnud viimne silmapilk"

Tiesitkö: Levynkannen on suunnitellut Herra Ylppö

Ei kommentteja: