lauantai 22. maaliskuuta 2008

Thunderstone: Tools Of Destruction


Tämän levyn ostin ihan sitä varten kun Rockperryyn olimme menossa ja siellä Thunderstone esiintyi ja halusin kuulla millaista musiikkia se sitten on. Tiesin että jotain power metalliahan se kai soittaa. Ja eipä levy paljon yllättänyt. Sellaista mitä osasin odottaakin. Jotenkin aluksi luulin että kyseessä on ruotsalainen yhtye mutta kyllä nämä ihan Helsingin poikia ovat. Aika yllätyksetöntä musiikkia soittavat mutta kyllä minä tästäkin tykkään. Sanoituksetkin ovat ihan kelvolliset. Lauletaan niin kuningas alkoholista kuin julmasta todellisuudesta. Ja kyllä Pasi Rantanen osaa laulaa niin kuin tällaista musiikkia pitääkin. Levyllä on mukana myös kaksi bonus raitaa. Ensimmäinen niistä on Spire kappaleen akustinen versio ja se on kyllä aika hauska. Toinen on demo versio kappaleesta Spread my wings. Siinä mielessä ne on myös kivoja kun ne eivät ole tältä albumilta vaan Thunderstonen aikaisemmilta. Näin ne tulee kuunneltua paremmin kuin jos olisi saman albumin loppuun vaan heitetty eri versiot parista kappaleista.

TOP-3 biisiä: Liquid Of The Kings, Another Time, Land Of Innocence

Levyltälainattua:
"Long after midnight, I'm still wide awake
I'm rolling and sweating, my bed is like a lake"



Tiesitkö: Land Of Innocence biisi on omistettu Dimebag Darrelin muistolle.

2 kommenttia:

Thundercat kirjoitti...

oliko tämä bändi euroviisukarsinnoissa joku vuosi?

Wille kirjoitti...

Olihan se. Oikein muistat. Ei tämä kyllä sinne oikein sopinut.