Tämän levyn tietää varmaan kaikki jotka vähänkään seuraavat musiikkia tai julkisuutta. Maija Vilkkumaan myydyin levy jota hehkutettiin joka puolella silloin kun se julkaistiin. Itse ostin kuitenkin levyn vasta pari vuotta sen jälkeen alennuksesta vaikka Vilkkumaan muut levyt olinkin jo ostanut. Ja onhan tämä hyvä levy. Tarttuvia ja hyviä kappaleita. Nimikkobiisi on harmi kyllä melkein onnistuttu jo pilaamaan liiallisella radiosoitolla. Vilkkumaan selkeät ja arkiset lyriikat yhdistettynä persoonalliseen rockääneen toimivat erittäin hyvin. Enemmän kai Vilkkumaata pidetään naisille suunnattuna musiikkina mutta täytyy sanoa että kyllä se vetoaa hyvin miehiinkin. Tai ainakin minuun. Vaikka meno on levyllä välillä hyvinkin reipasta niin levyn päättää komeasti rauhallinen ja koskettava kappale Ei saa surettaa joka viittaa L.M. Montgomeryn Anna-kirjoihin. Levyn kansi on kyllä kaikkea muuta kuin hieno.
TOP-3 biisiä: Väärin, Lattia pestään, Kusipää
Levyltälainattua:
"Muil on niiden salaisuudet
mä en kuule niitä, mä en nää.
Joskus koetan sopeutua, avautua, kuunnelkaa mua
Se on säälittävää
Ne sanoo: Vaikeaa? Ahaa.
Ei susta huomaa."
Tiesitkö: Vilkkumaa lähti New Yorkiin kirjoittamaan lauluja tälle levylle.
4 kommenttia:
Toihan on valittu muistaakseni jossain yhteydessä yhdeksi kaikkien aikojen hirveimmiksi levynkansiksi. Ei se ykkönen ollu, mutta muistaaksnei ainaki 10 "parhaan" joukossa...
En ihmettele kyllä yhtään.
Aluksi Maija Vilkkumaa oli ihan kivaa rallattelu musiikkia ja kyllä sitä silloin tällöin vieläkin pieninä annoksina kuuntelee mutta valtava radiosoitto ja liika ylistys on saanut minut kyllästymään Vilkkumaahan. Vähän sama juttu on Lauri Tähkän kanssa, kaikki hehkuttaa sitä niin hirveästi että rupee jo ärsyttämään
Ymmärrän. Onneksi Vilkkumaa on jo pikkuhiljaa siitä pääsemässä yli.
Lähetä kommentti