Koska pidän Stratovariuksesta ei varmaan yllätä että halusin myös tutustua Kotipellon soolouraan. Kyllähän tästä musiikista paistaa paljon läpi yhtäläisyydet Stratovariuksen musiikkiin. Vähän kevyempänä versiona tosin. Ei niin sooloilla kikkailua ja muutenkin suoraviivaisempaahan tämä on. Sanoitukset pyörivät tutuilla raiteilla elämästä ja sen tarkoituksesta. Ei mitään kovin nerokkaita oivalluksia. Jos tykkäsit Kotipellon äänestä Stratovariuksessa niin silloin kannattaa tähänkin tutustua. Levyn kansitaidetta täytyy vielä kehua. Ovat kyllä todella komeat. Ja levyn lopussa on sellainen rasittava äänen voimakkuuden nousu äärirajoille jota säikähtää melkein joka kerta. Herättää mukavasti jos sattuu nukahtamaan kesken levyn.
TOP-3 biisiä: Reasons, Take Me Away, Journey Back
Levyltälainattua:
"How did I reach this point where no bridges can be seen
To carry me to the promised golden lands
Instead I roam alone in waters not so clean
In the end I stand with empty hands."
Tiesitkö: Kotipelto on laulanut Karhuveljeni Kodaan suomeksi Phil Collinsin alkuperäisiä kappaleita.
6 kommenttia:
Jos Scorpions herätettäisiin henkiin, ja pakotettaisiin soittamaan hevimpää musiikkia, se kuulostaisi tältä. Hienoa 80-luvun retostelua tässä. Mutta perhana kun tämän genren tenorilaulajat kuulostavat niiiiiiin samanlaisilta. Myäh.
Aika hyvä vertaus. Ja vaikka kuulostavatkin samalta niin silti se uppoaa minuun. Ehkä tämä nyt ei niiiin kovasti mutta yleensä ottaen tällainen musiikki.
Käy vaan kommentoimassa jos tänne aina joskus eksynet. Kiva on kuulla sinun mielipiteitäsi kun sinä ymmärrät sentään musiikista jotain ja osaat tuoda mielipiteesi selvemmin ilmi kuin minä. Vaikka minä kovasti kuuntelen musiikkia niin olen aika kehno sanomaan siitä mitään.
Hmm, mää kun kuvittelin, että sä osaatkin sanoa ajatuksiasi musiikista :). Senhän takia luenkin näitä sun levypohdintoja! Höpsö setä olet jos muuta kuvittelet. Tänne on kiva eksyäkin kun pääsee kuuntelemaan muutakin kuin mitä pyörii sillä omalla levylautasella.
Ja eiköhän jokaisessa genressä ole ne tietyt ihanteet, joita moni yhtye haluaa tuoda esille. Turhan moni miesjazzlaulaja haluaa kuulostaa Frank Sinatralta. Moni r'n'b -laulajatar taas Beyoncelta. Hirvittävän moni kitaristi Steve Vailta. Ja moni melodisen hevimusiikin mieslaulaja taas tältä, kuka liekään esikuvana (osaisitko heittää valistuneen arvauksen, että kuka voisi ehkä olla esikuvana? Villikin veikkaus riittää).
Kiva kun luet tätä!
Hmmm. Melodisen heavyn mieslaulaja esikuva. Voisiko se olla Bruce Dickinson? Tai sitten Helloweenin Michael Kiske? Ja kyllähän Timo Kotipelto on omalta osaltaan Statovariuksen myötä varmaan vaikuttanut monen varsinkin suomalaisen samaisen genren laulajiin.
Kyllähän tärkeätä olisi kuitenkin että bändillä olisi se jokin oma juttu josta sen tunnistaa. Enkä tarkoita nyt että lauluäänen pitää olla aina se pääjuttu. Kyllä minusta esim. Nightwishin tunnistaa Nightwishiksi vaikka laulaja vaihtuikin.
Nuin, kävinpä sitten youtubettamassa mainitsemiasi tyyppejä! Viisastun hetki hetkeltä, kiitos tästä!
Sehän onkin hyvän bändin merkki, jos onnistuvat luomaan selkeän oman tyylinsä, jonka tunnistaa ja löytää vaikka joku komponentti muuttuisikin.
Youtube onkin hyvä keino sivistää musiikkituntemustaan. Jotenkin outoa että sinä voit viisastua minun blogin kautta.
Lähetä kommentti