
Tämä on ensimmäinen Gamma Ray levy jossa Hansen laulaa ja hyvin laulaakin. Tämän myötä Gamma Ray alkoi saamaan enemmän suosiota ja bändin kokoonpano alkoi pikkuhiljaa vakiintua. Levyllä on 13 kappaletta mutta niistä kolme on välisoittoja. Sanoitukset pyörivät niissä samoissa tutuissa maailmanmenoa pohtivissa teemoissa ja ovat pääosin Hansenin tekemiä. Levyn päättävä Afterlife -biisi on omistettu Ingo Schwichtenbergille, Helloweenin edesmenneelle rumpalille joka teki itsemurhan hyppäämällä metron alle. Levyllä on myös vierailevia artisteja. Helloweenin legendaarinen laulaja Michael Kiske laulaa kappaleen Time To Break Free (on muuten veikeällä tyylillä laulettu) ja Blind Guardianin Hansi Kürch laulaa kappaleen Farewell. Lisäksi minulla olevalla versiolla levyllä on mukana myös kolme bonusbiisiä. Holocaust coveri Heavy Metal Mania, sekä As Time Goes By ja The Silence biisien jotkut eri versiot. Kehoitan kyllä jos haluaa Gamma Rayhin tutustua niin aloittaa joko tästä tai sitten Powerplantista. Mukavaa, reipasta ja ennenkaikkea saksalaista power metallia.
TOP-3 biisiä: Land Of The Free, Gods Of Deliverance, Time To Break Free
Levyltälainattua:
"Where will you be tomorrow?
Really I don't care."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti